virpi
Kuvaus:
Kirjoittajana virpi:
-
MitävartenmistäsyystämiksiMITÄVARTEN….
Tänäänpä oli lähellä päivä, jolloin vastaan NO SITÄ VARTEN! Vaan ei se hyödytä, muistisairaan elämään kuuluu kyselyt ja varmistamiset. Vastapuolelle sitten vastaamiset. Surulla ajattelen niitä pariskuntia kotosalla, jossa omainen yrittää ikäihmisenä tulla juttuun hyvässä lykyssä pirulliseksi karkail
-
Kärpäsenpuremia?
Ensimmäinen puraisu tuli tänä vuonna jo Loppiaisen tienoolla. Silloin nimittäin putosi postiluukusta ensimmäinen puutarhakatalogi, siemenkuvasto täynnä mitä herkullisempia uutuuksia ja vanhoja hyväksi havaittuja kasveja. Kyse on siis puutarhakärpäsen puremasta, jonka tunnistaa jokainen puutarhahura
-
Haittaaks se?
Kuuden päivän ruuat ovat jääkaapissa kuin halot takapihan pinossa. Kalpea naama tuijottaa vuoroin minua ja kelloa. Kaikki on sekaisin, aika ja paikka nyt ainakin. Eipä ole ihme, ettei latvus kestä pystyasentoa – sitä se syömättömyys tekisi nuoremmallekin, noilla kymmenillä ainakin painovoima t
-
…ja anna meille meidän jokapäiväinen kahvitaukomme…
Aamen. Puhuttaessa hoitajista, todetaan usein käsiparien lisäämisen tarvetta. Heitä ei ole paikalla silloin kun olisi tarvis ja keskustelu päätyy siitä sitten märkiin vaippoihin. Toinen mielenkiintoinen asia on se, että yht´äkkiä näitä puuttuvia käsipareja vastaavia hoitajia onkin vallan mahdottoma
-
Kuka pelkää mielenterveyskuntoutujaa?
On tontti ja hyvä suunnitelma saada rakennettua mielenterveyskuntoutujille oma palvelutalonsa Loimalahdentien varteen. Vaan se ei sitten sopinutkaan naapurustolle! Löytyi oikein 101 dalmatialaista… ei kun vastustajaa tälle hankkeelle. Haluaisinpa vaan tietää, mitkä ovat ne haitat ja harmit tul
-
Vale-se ja vale-tämä ja mitäs vielä?
Tämä aika on tuonnut yhtenä putkena esiin hoitoalalta valelääkäriä ja hoitajaa. Ammattikuntaan tuntuu iskeytyvän näitä ”itseväitelleitä” ammatinharjoittajia. Uskoisin, että lisää tulee olematta mitenkään pessimisti. Missäs muualla voisi pesiä valeammattilainen? Kyselläänkö muualla paper
-
Osta vaari kympillä!
Vaari istuu hieman kulahtaneella puutuolilla, suoraselkäisenä ikämiehenä, hieman hämilläänkin taitaa olla. Katson vanhan kansan miestä, kolme sotaa takanaan, elämää elettynä ja koettuna. Kympillä lähtee. Posket hieman lommollaan on, tuskin aliravitsemustilasta kyse kuitenkaan. Hampaaton suu tavoitt
-
Harmaitten pantterien harmaa hoito
Kohtuullisen matkan päässä täältä Hyvän arjen Hämeenlinnasta sijaitsee suuremman asukaspopulaation paikka. Siellä keskellä kaikkea on myös hoitolaitos, jossa mm. ikäihmisten olisi tarkoitus viettää elonsa viimeinen taival hyvässä ja turvallisessa hoidossa. Asiaa tarkastellessa ei sen pitäjän ongelm
-
Voi, kun olis´viulu!
… ja voi, kun osais´soittaa! Näinhän se entinen poika sketsissä totesi viulun saatuaan. Tämän hienon johdatuksen avulla pääsenkin ihmettelemään Kreikan touhuja kanssanne. Kuuntelin aamuvarhaisella uutista, jonka mukaan kyllä Kreikassa verojakin olisi makseltu, mutta kun nyt oli niin ikävästi p
-
Terve, moro, hei!
Vuosi vuoden jälkeen ilahdun ilmaston muutoksesta, joka on havaittavissa etäällä pohjan mailla, tunturin juuressa, seitakivien katveessa. Se ilmaston muutos näkyy etelän ihmisessä toisen etelän ihmisen hyväksymisenä, huomioimisena ja saman nuotion äärelle mahtumisena. Tähän ihmeeseen tarvitaan vain