Ensimmäinen puraisu tuli tänä vuonna jo Loppiaisen tienoolla. Silloin nimittäin putosi postiluukusta ensimmäinen puutarhakatalogi, siemenkuvasto täynnä mitä herkullisempia uutuuksia ja vanhoja hyväksi havaittuja kasveja. Kyse on siis puutarhakärpäsen puremasta, jonka tunnistaa jokainen puutarhahurahtanut.

Vuosi vuodelta puremat aikaistuvat, kiitos mainosmiesten. Lehtiä ja esitteitä selatessa voi lähes tunnistaa keväisen mullan tuoksun ja miten nautinnollista se onkaan havaita omalla pihallaan jonkin ”vaikeaksi” luokitellun yksilön selvinneen sittenkin Suomen talvesta.

Keväisen valon tulviessa jokainen puutarhainnokas kaivaa esille vanhoja säilyttämiään lehtileikkeitä ja lehtiä, havaiten samalla, että muitakin saman alan harrastajia on liikkeellä – kirjastoista loppuvat puutarhakirjat hyllyistä.Sohvanurkassa istuen onkin lumien sulamista odotellessa ihana tehdä suunnitelmia. Tilasin muuten tänään jo maajussisukulaiselta sontakuorman, sekin on varma kevään merkki.

Itse keräilen vanhoja suomalaisia kasveja pihalleni, pääsääntöisesti. Poikkeuksena tässäkin tapauksessa ovat kuvan mukaiset kärhöt nyt koeponnistuksessa, varsinkin niitten lisääminen siemenestä. Haasteellista ja ihanaa!

Säilyttäessäni itselleni merkittävät puutarhalehdet olen pannut merkille, että vuosien varrella niissä tuppaavat esiintymään aina samat pihat ja jonkin asteiset julkimot puutarha-alalla. Viime kesänä poikkesin Alvettulassa upean puutalon pihalla, jossa emäntä möi ylimääräisiä kasvejaan kertoillen kasviharrastuksestaan. Piha oli lumoava, kertakaikkisen suloinen! Tässä olisi mallia lehtien palstallekin ja kun vähintäin kaksi samanhenkistä puutarhaihmistä kohtaa vaihtaen ajatuksiaan sekä kokemuksiaan, syntyy vallan mallikkaasti virkistävä kokemus.

Vaikka otankin joskus vinkkejä lehdistä, aivan kaikki asiat eivät minua hurahtaneisuudestani huolimatta innosta. En nimittäin sulattele pöytähopeitani kukkapurkkien suojusruukuiksi Versaillesin malliin… taitaisi tulla niin vähän niitä suojaruukkuja…