Haittaaks se?
![MR900254495[1].GIF](http://virpi.blogijanne.fi/files/2012/03/MR900254495[1].GIF)
Kuuden päivän ruuat ovat jääkaapissa kuin halot takapihan pinossa. Kalpea naama tuijottaa vuoroin minua ja kelloa. Kaikki on sekaisin, aika ja paikka nyt ainakin. Eipä ole ihme, ettei latvus kestä pystyasentoa – sitä se syömättömyys tekisi nuoremmallekin, noilla kymmenillä ainakin painovoima tekee omansa.
Pitkällisen suostuttelun päätteeksi saan luvan kutsua jatkoon apujoukkoja. Ei ole itsestään selvyys, koska se oma koti on ollut ennen sairastumistakin ”pyhä paikka”, jonne vain harvoilla ja valituilla ulkopuolisilla oli pääsy. Erakosta ei ole kyse, onpahan vaan ihminen, joka ei joukoista piittaa.
Päädyttiin pitämään hoitoneuvottelu, jonka turvin kartoitetaan niitä avun tarpeita. Ei riitä minun ilmoitukseni tai arvioni, vaikka työssäni tätä kykyä olen osannut käyttää. Siinä me sitten istumme. Asiakas on hermostunut ja epäluuloinen, puhutaanhan nyt jostain hänen osaamattomuudestaan ja ymmärtää, että kuvioon tulee ulkopuolisia henkilöitä, joille vielä pitäisi luovuttaa AVAIN. Avut kartoitettiin ja sopimus laadittiin. Postissa tuli jonkin ajan kuluttua päätös kuuden tunnin avusta kuukaudessa. Kuusi tuntia jaettuna neljään viikkoon. Ajassa olisi pitänyt käydä arkiaamuisin tarkistamassa asiakkaan ylösnousemuksen tila ja lääkkeet sekä lähettää kertaviikkoiseen päivätoimintaan. Lisätoimintoihin kirjattiin pyykinpesu tarpeen mukaan, imuroinnin apuna oleminen (muistisairas pelkäsi uutta imuriaan) sekä käydä yhdessä asiakkaan kanssa kaupassa tämän taksikortilla. Nämä avut siis kirjattiin ja aika annettiin. Suuresti asiaa kummeksuin miten kaiken tuon ehtivät.
Puhelu tuli. Kotihoito siellä oli ja halusi pitää neuvottelun. Ihmettelin, että eikös tässä jo neuvotteluita pidetty. Uusi neuvottelu piti sisällään sen, ettei heillä ole aikaa toteuttaa tätä listaa ja palveluohjaajat nyt sitten lupaavat mitä tahansa… Tilaatte yksityisiltä kaikki muut tarvittavat, he käyvät vain aamuisin. Tämä aamuvartti arkiaamuisin on sitten se apu, jota tämä ikäihminen suurelta ja mahtavalta Hämeenlinnalta saa. Hyvä arki ei asu ainakaan tuossa osoitteessa.
Palveluja tuottavia ihmisiä lisää muistisairaan elämään on kuin kusiaispesää pajukepillä söhäisisi. Kyllä tulee eloa. Pian on kolme sukupolvea taas sekaisin, kuka auttaa ja ketä, missä ajassa. Tilanne on suunnilleen entisellään, omaisena olen kuitenkin kiitollinen siitä päivätoimintaan lähettämisaamusta, mutta olisinpa toivonut sopimusten pitävän. Tuntuu kummalliselta, että nämä tahot toimivat toisistaan näinkin erossa ja lupailevat mitä sattuu. Omaisena sitä kumman helposti luottaa – ainakin alussa, väsyneenä tilanteeseen, että kaikki toimisivat sovitusti.
Eräässä koulutustilaisuudessa kuulin, että muistisairaitten kuntoutusohjaajaa on kuulemma kielletty kertomasta asiakkailleen näille kuuluvista avuista sekä eduista. Tämän tiedon sitten tuo palveluohjaaja omalla käynnillään. On maailma mallissaan kun työllistetään toinen toisiaan. Kaiken keskellä seisoo ikäihminen silmät suitsinrenkaina kyselemässä, kuinka monta avainta oletkaan teettänyt. Ei auta selitys siihen, että vain yksi on olemassa. Taitaa olla helppo paikka, kun sen noin moni saa käyttöönsä? Haittaaks´se, jos huomenna tulee toinen hoitaja aamulla?
Haittaahan se Virpi.
Tietoiskusi todellisuudesta saa Sarinkin niiiin surulliseksi
Tämä nyt vain on sitä kauniin kaupunkimme uutta sosiaalipolitiikkaa, johon eivät negatiiviset viestit sovi.
Haittaa bisnestä.
Temaritoveri uskoutui mielikuvastaan minulle..
kaupunki on nykyisin semmoinen kiillotettu vesiallas, josta on lapsi luiskahtanut viemäriin pesuveden mukana.
Voimia työssäsi, jota arvostan.
Anna kuulua näitä tietoiskuja jatkossakin.
T. Riitta
Moi Virpi!
Päätös hoivapaikkojen vähentämisestä oli vika tikki. Kotihoidossa tulee tilanteita, joissa työntekijän mielessä käväisee, että tämä on heitteillejättöä. Kustannukset on kuitenkin pidettävä kurissa.
Se myös ihmetyttää, että uudet hoivalaitokset on rakennettu palatsimaisiksi suurine eteisineen ja kokoustiloineen. Ikkunanpesijältä ei ainakaan ole pyydetty lausuntoa.
Kuitenkin suurin osa vanhuksista tulee hyvinkin vaatimattomista oloista, ja heille henkilökunnan läsnäolo ja välittäminen on tärkeämpää kuin seinät.
Keski-iän noustessa pää pettää useammin kuin jalat t. Hessu K.
Tervehdys teille ja muillekin!
Haittaveroahan tuohon asiaan pitäisi sovitella…
No, se on ainakin varmaa, että vikatikki ja iso sellainen oli hoitopaikkojen vähentäminen. Sellainen turvallinen ja asiallinen paikka ikäihmisille puuttuu tyystin, johon olisi mahdollisuus jo hieman ennen niitten ”maksimaalisten apujen” turvin suoritettua koeelämistä. Paikka, jossa voisi olla hoidon piirissä, apujen turvin, mutta voisi vielä mennä oman kammarinsa perälle elelemään, kun naamat ympärillä tympivät tai muuten haluaa omaa rauhaansa.
Kyllä minä niin mieleni omaisena pahoitin tuosta sopimusten rikkomisesta ja paluusta suunnilleen lähtöruutuun.
Siinä olen Heikin kanssa aivan samaa mieltä, että nämä kolme sotaa nähneet eivät kaipaa ympärilleen hulppeita puitteita vaan eläviä ihmisiä hoitotyötä suorittamaan ja turvallisen mukavat nurkat. Onko tulevaisuudessa hoitoon tulevilla toiset vaatimukset- jääpä nähtäväksi.
Tätä asumisasiaa voisi kamppanjoida – aivan omaa vanhuuttaan silmällä pitäen.
t. Virpi
Ja voisi kysellä vähän senkin perään, järjestikö kaupunki silloin mitään tarjouskilpailua (kuten olisi kuulunut järjestää) kun myi Hämeenlinnan vanhuksia suurille ulkamaisille firmoille (Attendo ym) eli löi kättä päälle noiden paisuntasäiliöiden (Iisakki Kiemungin termi, jota hän tuolloin käytti kahdessakin eri ketjussa) rakentamisesta. Ja mitä kaikkea sinne käsien väliin jäi?
Jos Iisakilta jää nyt aikaa muihin hommiin, niin tuollainen eutanasian toimeenpanijahan olisi paisuntasäiliössä tarpeellinen. Kun antiikinaikaiset ja aikaansaamattomat lääkärit eivät meinaa hommaan ryhtyä, haluavat vain sairaita kiusata.
tervehdys!
Luinpa erään yleisönosastokirjoituksen, jossa ehdotettiin vanhusten ja vankien vaihtavan säilytyspaikkoja. Näin kohenisivat ikäihmisten olot vallan mallikkaasti…! Tulisi ulkoilut, virikkeet ja ruokailut ajallaan – eikä olisi pörssihintaisia.
joopajoo.
Tällaiset kiemunkilaiset ovat jotenkin niin pelottavia saadessaan näitä asioita läpi paisuntasäiliöineen sun muine juttuineen. Vielä hän itsekin ikääntyy ja uskonpa, että sen aikainen maailma ei ole lähelläkään tätä päivää. Tiedä, mistä säiliöstä itsensä löytäneekään…
Eutanasiaa kannattaa huolella harkita. Entäs, jos omassa elämässä sukulaisista joku tahtoisi hieman asiaa jouduttaa… että tulikin asiaa kannatettua.
Eutanasia-aate on taivaan lahja myös nykyhallitukselle. Sehän aikoo panna maan asiat kuntoon yhteenlaskulla: käyhä kunta+käyhä kunta=rikas kunta, joka tehostaa toimintojaan.
Mikä onkaan vanhustenhoidossa sen tuottoisampaa tehostusta kuin rivakka eutanasi.
Hmm,
näistä eutanasiapuheista alkaa jotenkin karmaisevalla tavalla tulla mieleen 70-luvun leffa ”Soylent Green”…
Vanhukselle: mitä isot edellä, sitä pienet perässä:
Isot rahanlainaajat ovat pulassa lainattuaan rahaa luottokelvottomille maille. Perustettiin rahasto, joka lainaa rahanlainaajilta rahaa. Rahasto ei oikeasti ole rahasto, koska sillä ei ole rahaa, vaan velasto, koska sillä on velkaa. Velaston velkoja takaavat persaukiset, mutta vielä luottokelpoiset maat. Velasto sitten lainaa lainaamansa rahat edelleen luottokelvottomille maille, niille joille rahanlainaajat eivät enää suoraan uskalla lainata. Kun velaston luottoriski toteutuu sen lainattua luottokelvottomillle maille, velastoa takaavat persaukiset maat joutuvat lainaamaan rahanlainaajilta rahaa maksaakseen takaisin velastolle rahaa lainanneille rahanlainaajille. Selvää kuin pläkki, eikö vain?
Jos n x persaukinen maa = AA+ luokan velasto, niin kyllä kunnatkin niputtamalla rikastuu.
Kiitos, Kari Ilkkala! Vedet tuli silmiin, nimittäin naurusta. Oli niin hykerryttävän naseva tuo analyysisi tästä euroilustamme.
Tulinpas juuri koulutuksesta, missä näihin säiliöasioihin viitatakseni, puhuttiin mm. semanttisesta dementiasta.
Tässä sairaudessa tapahtumamuisti säilyy kuulemma suhteellisen hyvin. Puheentuotto on sujuvaa ja vaivatonta – mutta sisällöllisesti tyhjää. Sanojen merkitys katoaa.
Sitten luennoitsija piti pienen tauon ja kertoi tällaisia tyyppejä löytyvän eduskunnasta…
… jotta näin sitä joka päivä jotain uutta.
t. Virpi
Terve Virpi!
Made my day!
Olen havainnut samankaltaista sanojen saattohoitoa ilman sisältöä maakuntatasolla myös.
Riitta
Nyt kiitos illan ilonpisarasta sinulle, Virpi.
Tuliko se selväksi, että jos tapahtumamuisti säilyy hyvin ja ihminen pystyy sujuvasti kommunikoimaan, niin pystyykö hän silloin, esmerkiksi kysyttäessä myös kertomaan muistamistaan tapahtumista? Ja onko kokeiltu, auttaako tällainen tapausten kerrottaminen häntä saamaan muutenkin kontaktin nykyisyyteen?
Oman äitini laajan aivoinfarktin jälkeen huomasin, että hän muisti jonkin verran varhaista lapsuuttaan ja sieltä lähtien kävimme hänen elämäänsä läpi. Lopulta hän muisti myös viimeisen kotinsa, minne pääsi tietysti myös käymään ja oppi uudelleen lukemaankin, jonka taidon oli kokonaan menettänyt.
Kyllä ihmisen aivojen uusiutumiskyky on valtava, ajattelin silloin.
Tämä oli kuitenkin ehkä erilainen prosessi, sillä hänellä ei ollut ennen infarktia vähääkän dementiaa.
Iltaa,
nythän meillä on nimi ja diagnoosi ilmiölle josta olemme täällä HäSan blogeissa saaneet tänäänkin kuntauudistukseen liittyen nauttia: puheentuotto on sujuvaa ja vaivatonta, mutta sisällöllisesti tyhjää. Sanojen merkitys katoaa.
Semanttinen dementia ei poliittisessa päätöksenteossa vaadi korkeaa ikää tai tilan medikalisaatiota, vaan on strategisen tietämättömyyden (Strategic Ignorance) synonyymi. Semmoisia asioita ei tiedetä eikä opita, joita ei kannata tietää tai oppia.
Luin juuri kaupungin lausunnon kunnallishallinnon rakenne -työryhmän selvitykseen sekä kuntauudistukseen liittyviin muihin uudistuksiin. Edellä esitelty taudinkuva sopii erinomaisesti älyllisesti äärimmäisen laiskaan kaupungin paperiin.
Neuvottelupsykologisesti on vaikeaa nähdä miksi tämän paperin jälkeen Hattulaa tai Janakkalaa kiinnostaisi selvittää Hämeenlinnan kanssa edes kellonaikaa, saati sitten jotakin vaativampaa.
Hei,
iloitsen kommenteistanne!
Rikkiviisas ja maanläheinen isoäitini sanoi aikoinaan, ikäänkuin tähän asiaan liittyen, että kyllähän sitä puhetta piisaa, kun on jalalla poljettava alaleuka.
Meni aikoja, ennenkuin osasin yhdistää asioita. Parempi ehkä myöhään kun ei ollenkaan.
Ymmärtää toista ihmistä – siinäpä haastetta kerrakseen.
Illanjatkoja,
Virpi