Kuka pelkää mielenterveyskuntoutujaa?
On tontti ja hyvä suunnitelma saada rakennettua mielenterveyskuntoutujille oma palvelutalonsa Loimalahdentien varteen. Vaan se ei sitten sopinutkaan naapurustolle! Löytyi oikein 101 dalmatialaista… ei kun vastustajaa tälle hankkeelle. Haluaisinpa vaan tietää, mitkä ovat ne haitat ja harmit tulevaisuuteen tästä rakennushankkeesta lähialueelle? Liikkuuko siellä jotain ”tyyppejä” jotka pelottavat lapsia (tähänhän tulee aina vedota) vai onko siellä liikkeellä kenties joku itsensävilauttava… vai ihanko oman pikku tontin arvo laskee tästä syystä?
Mielenterveyskuntoutujahan on palaamassa tavalla tai toisella elämän syrjään kiinni. Mikä meillä lähimmäisillä on kun kaikki ”profiiliin sopimattomat” ihmiset sairauksineen pitäisi lennättää Kirgisian arolle, pois silmistä! Onko meillä oikeus sen kitusen nimikirjoituksemme varjolla estää kaikenlaisia hankkeita toteutumasta ja jarrutamme vaikka vaan piruuttamme asioita? Millaisen vastuun nämä 101 ottavat sitten siitä, mihin nämä asiallisia tiloja ja hoitoa tarvitsevat ihmiset sitten sijoitetaan? Se allekirjoituksen tuoma vastuu on yhtä harvinaista kuin puuhevosen jätös.
Porukka vastustaa rakennusluvan myöntämistä tähän tarkoitukseen. Minä puolestani hartaudella toivon, että seuraava rakennuslupa kyseiselle tontille myönnetään bandidos-jengin kerhomajan rakentamiseksi, tulee vähän vertailukohdetta ensialkuun…
Hyvä, kun nostit asian esille. Meinasin tuolilta pudota, kun luin uutisen Hämeen Sanomista, sain lukea kahteen kertaan ennen, kuin tajusin, että jotkut ihan oikeasti vastustaa rakentamista.
Miten ihmeessä voi nykysuomessa olla tällaista tietämättömyyttä mielenterveysongelmia kohtaan. Mitä ihmeen haittaa naapurit kuvittelevat mielenterveyskuntoutujsta tulevan. Luulisi, että vähäkin inhimillinen ihminen antaisi kaiken tukensa niille, jotka ovat nousemassa sairaudestaan. Turha on valittaa syrjäytyneistä ja heidän kuluista yhteiskunnalle, jos asenne on tuollaonen, kun ihminen haluaa palata työkuntoon.
Inkeri Valtonen
Hei Inkeri!
Pelottavasti olemme palaamassa kohti keskiaikaa… pitäisikö ottaa Seilin saari takaisin käyttöön ja lähettää näitä ihmisiä sinne ruumisarkkulautojensa kanssa 1800-luvun tapaan…
Ei vaiskaan… hieman enemmän voisi katsoa peiliin ja toivoa, että asenne muuttuisi. Toivotaan, että valitus jäisi vain kasaksi mitätöntä paperia.
t. Virpi
Näin adressit kaupungintalolla, ja surullista on. Yhdessä elämistä voi oppia vain yhdessä elämällä. Ei tarvita gettoja eikä Seilin saaria, vaan erilaisia ihmisiä elämään arkea yhdessä.
Enemmän on yhteistä kuin erilaista.
Sari
Hei Sari!
Kiitos kommentistasi!
Elin lapsuuteni maaseudulla, pienessä kylänmutkassa suuren kuusen takana. Kuusen toisella puolella oli perhe, jossa poika käyttäytyi omalaatuisesti aiheuttaen jopa vaaratilanteita omalle perheelleenkin. Lujalla kädellä häntä piti ruodussa mummo, joka korvasi mielialalääkitystä antamalla mummon kädestä. Naapurit toisinaan omalta osaltaan oikaisivat perhe-elämän viettoa pitämällä poikariepua järjestyksessä. Kukaan ei kuitenkaan vaatinut muuttamaan eikä heihin suhtauduttu minun muisitini mukaan mitenkään nurjasti. Kulmakunta taisi olla aika salliva?
Nyt samassa mutkassa kaadetun kuusen takana on uudet asukkaat ja siellä arvaillaan miten saisivat häädettyä naapurustosta pois häiriötekijän. Arvelen, että kyse on ajallemme tyypillisestä ajattelusta, emmekä siedä enää samoja asioita kuin vanhempamme.
t. Virpi
Kiitos tärkeän aiheen esille nostamisesta, Virpi.
Tämä on surullista ja noloa. Toivon kovasti, että kyse on vain väärinkäsityksestä ja tiedon puutteesta. Jaksan toivoa, että moni muuttaa mielensä saatuaan hieman lisää tietoa aiheesta.
Yst. Susanna
Hei Susanna!
Olen ikäänkuin alalla oleva henkilö ja voin todeta, ettei nykypäivän ihmisellä ole pulaa tiedonsaannista. He tietävät sairauksista, niin omista kuin naapureidenkin, aivan riittävästi. Puute ja pula on ymmärryksestä sekä suvaitsevaisuudesta. Näitä kahta viimeksi mainittua pitäisi lisätä juomaveteen…
terveisin Virpi