Puuttuva piironki

midsomstang.gif Istuimme suven suloisessa lämmössä, tutkailimme luontoa ympärillämme. Ajatus valahti kuin itsestään tulevaan tapahtumaan, juhannukseen. Virisi muistot ajoilta, jolloin telttailu oli se oikea tapa viettää keskikesän juhlaa ja yhteistä aikaa suvun nuorten kesken.

Naurun pyrskähdykset säestivät muistikuvia, olimme varmasti näky – neljän perheen leirivarustus muutamaksi päiväksi läheiseen saareen. Ilmankos saaren erakkokin totesi meitä katseltuaan, että vain piironki puuttuu…

Tavaraa oli, vieläkin huvittaa. Vanhanajan Sopu-teltta taisi putkineen painaa jo saman kuin nykyiset varusteet yhteensä. Eipä ollut gore-texiä eikä automaattisesti täyttyviä patjoja. Muistanpa, kuinka yksi meistä naisista puhkui ja punoitti pitkään parivuodetta puhallellessaan. Miehet luonnollisesti lähtivät kalaan ja sitä kalastusta sitten riittikin.

Ruokavaliossa ei juuri tuoreita tavaroita ollut, nostalgisesti muistelimme Abban kalapullia (kumma, ettei miehet tätä keksineet! Me naiset toimme evääksi kalastaville miehille kalapullia purkissa…)ja jonkun firman lihapullia -peltipurkeissa. Lenkkimakkaraa taisin noina vuosina syödä kiintiöni.

Alkuvuosina meidän pikkuisilla mukuloillamme ei ollut minkään valtakunnan pelastusliivejä, niistä ei vielä silloin mitään tiedetty. Lapset killottivat tavarakasan päällä venematkan. Ajatella, tänä päivänä naapurin koirallakin on pelastusliivit!Mukulat oppivat uimaan, käyttämään linkkaria, syömään nokiperunoita ja sosiaalisia taitojaan sai harjoitella serkusten kesken. Aina ne isommat jotain keksivät. Silti vuodesta toiseen joka juhannus kokoonnutaan yhteen.

Vuodet ovat muuttaneet juhannusporukkaamme. Ikää on tullut lisää, poistumaakin. Sukuun on saatu uusia jäseniä, vaihtojakin on tapahtunut. Mutta jotain on säilynyt kuitenkin. Ydinjoukko tapaa toisensa satoi tai paistoi. Useimmiten on satanut, ainakin osan aikaa. Tavaramäärä on vähentynyt, jutut lentävät. Kalastus pysyy ennallaan. Rannassa istuessa ihmettelee, tässäkö sitä ollaan jo aikuisia. Aika kuluu kuin siivillä, mutta jotain jää…

 

 

Jätä kommentti

css.php