On jälleen aika etsiskellä kesätöitä paikasta jos toisesta. Mikä on mieli kelläkin saada unelmiensa työpaikka, jää nähtäväksi. Joskus on pakko ottaa se mikä sattuu olemaan tarjolla.

Nuoria kuunnellessa ne unelmapaikat ovat kovin erilaisia. Siinä missä toinen viihtyy kaupan kassana, toinen ei voisi mistään hinnasta tehdä juuri sitä hommaa. No, näinhän se menee muillakin. Muistan kuulleeni keskustelun, jossa pari tyttöä vaihtoivat kesäkuulumisia työpaikoistaan ja toinen oli varsin pillastunut työpaikkaa koskevasta epäkohdasta. Oli nimittäin liikkeen omistaja uskaltanut laittaa tytön varaston puolelle purkamaan kenkälaatikoita esiin suuresta lähetyksestä sen sijaan, että voi vee, hän olisi päässyt myymään niitä asiakkaille. Eihän tällaista epäkohtaa kukaan voi sulattaa ja neito oli ilmaissut asian pomolle ja lähtenyt puodista pois. Ei kertakaikkiaan, ei. Hän ei (monella tietyllä sanalla varustettuna) ymmärrä, kuinka joku voi pistää hänet varastoon tekemään jotain tämän tapaista orjaduunia. Ystävätär ymmärsi tilanteen oikein hyvin.

Jäin miettimään omia kesäduunikokemuksiani, joista toki on kulunut parikin päivää. Miksiköhän olin niin rassukka, että jouduin purkamaan minäkin niitä laatikoita, en nyt kenkäliikkeessä, mutta kuitenkin. Pilkoin millin siivuiksi yhtenä kesänä kilotolkulla tuoreita kurkkuja… enkä muista sen jälkeen kertaakaan syönneeni niin paljon kurkkua kerralla, kuin silloin vinoonleikkaamani siivut. Vieläkin lasken leipomani pullat samassa nuotissa, kuin laskin sotilaskodin munkkeja yhtenä kesänä:kaksi-neljä-kuusi… Muistan sieltä työstä puolipanelien pesun, jotka pestiin kertaviikossa tupakansavuista puhtaaksi. Harjasin viisitoistavuotiaan voimin, eikä ne seinät juuri kummemmiksi tainneet tulla. Mäntysuovan tuoksu laukaisee tämän muistikuvan aina.

Toivottavasti kaikille tekeville löytyy työtä, tilipäivä on loppujen lopuksi mukava kokemus.