Minua on alkanut tympiä tämä joulun ajan kerjuutouhu! Kerran vuodessa käytetään ihmisten heltynyttä tunnelmaa hyväksi keräämällä jokaikiseen kinkeripiiriin varoja toinen toistaan aktiivisemmalla tavalla.

Ymmärrän naapuruston mukeloita linnunpönttöineen ja piparkakkurasioineen, jotenkin vielä urheiluseurojen kalenterit ja kynttilät. Ymmärrän ne vaan näitten pienten myyjien kautta. Miten tärkeää onkaan saada myydyksi kaikki mukaan otettu. Mutta muuten en sitten ymmärräkään. Pitäisi harrastaa sellaista, mihin itsellä on todella varaa.

Posti kantaa minulle joulukortteja, joita en ole tilannut. Maksaminen jätetään omalle tunnolle. Jalaton ja kädetön tekijä hellyttää – luonnollisesti. Muistiliiton arpojakin tulee tilaamatta, maksa tai palauta. Perkule, ei tästä joulusta vaivat vähene! Entäs jos roiskasen ne roskiin – mitään en ole tilannutkaan.  Tuttava sanoi, että avaa ja katso. Jos hyvät palkinnot, maksa pois. Jos ei mitään tule, heitä roskiin ja unohda koko juttu, eikös ne tulleet Muistiliitosta?

Kohta alkaa ovikellon soitot ja kaikki lahkoseurakunnat käyvät myymässä joululehtiään. Kauppakeskusten risteyksissä parveilevat erilaiset kannunheiluttajat pyytelemässä euroja. Kaikkiin ei voi eikä ole haluakaan osallistua, mutta jotenkin tämä touhu käy jouluhengen päälle. Kuinka paljon autuaampi olo tästä kertavuotisesta auttamisesta sitten syntyykään?Minua tuppaa nyt tympäisemään.