Joku aika sitten huokailtiin lasten etääntymistä luonnosta, eivät erottaneet kuusta männystä. Muista asioista puhumattakaan.

Nyt kuulin, että on puuhailun alla palveleva puhelin nykyhmisille hätään ja ahdistukseen, jota ympäröivä luonto aiheuttaa. En oikein tiedä, mitä sen myötä on aikaan saatu, mutta ajatuksella retostellen ihmettelen sitä lyhyttä aikaa, jossa olemme onnistuneet siirtymään tähän nykyiseen kaupunkilaiseen aikaan. Luonto aiheuttaa meille päänvaivaa, karhutkin liikkuvat liki, sudet ja cityjänikset nyt varsinkin.

Ilmeisesti kansansatujen susi kaikkine pahoine ilmeineen on juurtunut suomalaiseen dna-ketjuun hyvin syvälle, kyllä sen mahaan yksi mummi mahtuu. Susi ainakin pitää luonnosta tappaa, jos ei luvalla niin ilman. Joku luontoihminen kertoili radiossa taannoin susikannan pudonneen puoleen ilmeisesti salametsästyksestä johtuen. Onko se susi sitten joskus ihmisen syönnyt, minä en kyllä muista lukeneeni tai kuulleeni sellaisesta tapauksesta. Taitaa popsia lampaita, luulen.

Hyvin monilla on koira, jonka kantaäiti susi on. Toiset koirat näyttävätkin paljon enemmän sudelta kuin susi itse. Koiraa voidaan pitää ja sietää, sutta ei.

Toista on karhut. Ihania nallukoita? Nehän ovat saduissakin mukavan leppoisia ja niinpä citykarhuja rynnätään kännykamerat tanassa kuvaamaan, vaikka poliisi kuinka suosittelisi toista ilmansuuntaa. Karhun muistan ainakin kerran maistelleen jotakuta lenkkeilijää.

Mitenkähän tämä tuleva puhelinpalvelu sitten onnistuu? Joutuuko tässä kuuntelemaan ”vihreitä lehtiä” monta minuuttia kun pitäisi tiedustella onko vastassa olevan elikon tuijotus a) nälästä johtuvaa, b) kiinnostuksesta c) sokeudesta ja ylipäätään mikä tuo elikko on. Pitääkö painella jotain nappia ja löytääkö kännyssä oleva GPS runnellun luontoihmisen näreiköstä.

Kiinnostavaa on sekin, kuka siihen sitten asettuu vastailemaan puheluihin. Onko asiantuntijoita riittämiin vai onko mukana itseväitelleitä asiantuntijoita…