Kirjoittanut virpi on 27 elokuun, 2010 · Jätä kommentti
Sitku lapset ovat isompia ryhdyn harrastamaan tosissani liikuntaa…mutku siihen kuluu vielä hirveästi aikaa…ja mukuloita pitää kuljetella vielä vuosia paikasta toiseen. Sitku mukulat lähtevät kotoa vietetään laatuaikaa kotosalla ja tutustutaan uudelleen, mutku jotenkin olemme vieraantune
Lisää
Kirjoittanut virpi on 13 elokuun, 2010 · Jätä kommentti
Kuuntelin ja katselin tähtiharrastajaa, joka kertoili miten tämän sortin bongaus onnistuu. Ensi yöksi on vielä tulossa tähdenlentoja näkyville, pari edellistä yötä olivat kuulemma mahtavat. Niin varmasti, mikäli kuviin on uskomista.
Kerrankin juttu, joka ei kummoisia välineitä vaadi. Patjalle seläll
Lisää
Kirjoittanut virpi on 8 elokuun, 2010 · Jätä kommentti
Moskovan valot eivät nyt näy, koska kaikki peittyy savusumuun. Maastopaloja syttyy kuulemma monta sataa yhtä sammutettua kohti. Suuri ja mahtava on maa, mutta tämä ongelma heillä tuntuu olevan jokavuotinen. Palomiehiä ei riitä, eikä vapaaehtoisia ikävään ja kuumaan puuhaan. (Kuka nyt metsiä sammutt
Lisää
Kirjoittanut virpi on 5 elokuun, 2010 · Jätä kommentti
Englannissa on aloitettu joulutavaroiden myynti hyvällä menestyksellä. Ihmiset haluavat joulukoristeita ja -valoja, joten niitä on sitten myytävä. Kuuluisa Harrolds´kin aloittaa nyt elokuulla joulurompemyyntinsä. Turistit kuulemma tahtovat niitä ostaa matkamuistoikseen. Ehkä itsekin ostaisin mieluit
Lisää