Kirjoittanut virpi on 30 huhtikuun, 2010 · Jätä kommentti
Ulkona on hyvin viileä, suorastaan kylmä. Radio Häme soittelee vapunajan toivemusiikkia, eetteristä kuului mm.ohjeistusta vappuheilan saamiseksi. Erittäin nostalginen muisto nousi yhdistelmästä mieleeni.
Olin menossa vapputansseihin lavalle. Tanssikausi alkoi tästä ja sitä odotettiin kuin hepo kesää
Lisää
Kirjoittanut virpi on 27 huhtikuun, 2010 · Jätä kommentti
Kuka vielä muistaa postilaitoksen toimineen postina? Paikka, josta paketit ja kirjeet lähtivät ja siellä hääri työssä postivirkailijoiksi kutsuttuja henkilöitä. Nämä vastasivat puhelimeenkin soitettaessa ja selvittivät asioita kohtuullisessa ajassa, ainakin nyt muistelen niin tapahtuneen.
Yritin saa
Lisää
Kirjoittanut virpi on 23 huhtikuun, 2010 · Jätä kommentti
Kevään tunnistaa varmasti siitäkin, että lähes jokaisessa kaupungissa on jonkinasteisia puutarhamessuja. Messuilla voi sitten hypistellä kaikenlaisia puutarhaan liittyviä tai liittymättömiä tavaroita, ostaa pussikaupalla siemeniä ja juurakoita, joiden lumoa varttoo sitten kesän mittaan. Miehet potki
Lisää