Katselin hämmentyneenä MTV3:n 45 minuttia -ohjelmaa, jossa opettaja kertoi opetusajasta kuluvan jopa 60% järjestyksen saamiseksi luokkaan. Se aikamoinen osa yhdestä 45 minuutin oppitunnista…kyllä jää opin saanti mahtuu tulitikkuaskiin tässä tapauksessa.

Opettajilla ei ole kuulemma oikeutta puuttua kännyköihin, esim. takavarikoimalla niitä oppituntien ajaksi. Puhelinpeli jatkuu kielloista huolimatta ja opetusaika kuluu jonnin joutavaan sähläykseen.

Eipä siis ole kummoinenkaan ihme, että hoitajaopiskelijoillekin toivotaan työpaikalla opetettavan työelämän pelisääntöjä, kun niitä pelisääntöjä ei ole tullut opetelluksi tähän mennessä muuallakaan ja harjoittelujakso toivotaan läpäistävän kunnialla. Hoitajanuran harjoittelu toisinaan aloitetaan lähes samasta tilanteesta kuin yläasteella, eipä hyvältä näytä. Opetetaan sanomaan päivää, esittelemään itsensä ja pitämään ne kännykät pois kädestä…paljon muutakin joutuu opettamaan toisten kohdalla.

Miten ihmeessä sinne kouluun saisi työrauhan? Vanhemmat eivät selvästikään täytä kasvatusvelvollisuuksiaan, koulu on kädetön puuttumaan, vaikka edessä oleva tilanne sitä vaatisikin. Pitäisikö kouluihin palkata järjestysmiehiä, antaa opettajille laajemmat oikeudet sekä lisätä koulun ja kodin yhteistyötä? Vaatia vanhempia mukaan kasvatustyöhön aktiivisesti silläkin uhalla, että siitä valtava poru syntyy.

Opettajista, jotka vastasivat MTV3:n kyselyyn alle puolet oli sitä mieltä, etteivät he puutu lieviin järjestyshäiriöihin, vaan antavat näiden oppilaiden touhuta omiaan ja turvaavat siten aktiivisten oppilaiden opin saannin. Mietityttää tämäkin malli, nämä puuhanikkarit saavat siis puuhastella omiaan – kunhan eivät muita häiritse.

Mietityttää sekin, mistä nämä opettajat repivät työniloa ja onnistumisen tunnetta päivästä toiseen jatkuvassa hermosodassa?