Pitkää ikää!

Näinhän sitä toivotellaan ja toivotaan elon jatkuvan vapaana sairauksista, muistamattomuudesta ym. kiusasta. Kellä se sitten mitenkin toteutuu.

Kävin tässä hiljattain tapaamassa kansakoulun ensimmäisellä luokalla minua opettanutta opettajaa, joka täytti pyöreitä vuosia. Odotin hieman jännityksellä tätä tapaamistamme, ei opettaja-oppilas-linjalla, vaan iän tuomilla esteillä epäilin olevan vaikutusta.

Tämä hudrajuhliaan juhlinut opettaja olikin mitä terävin tapaamani vanhus, opettajamainen luonnollisesti. Kehui minuakin ahkeraksi oppilaaksi – näinhän sitä varmasti opettajan kuuluukin… mutta hän muisti pilkun tarkkaan istumapaikkani luokassa!

Valtaisan kukkameren keskellä oli lahjaksi saatuja kirjoja, eduskunnan toiminnasta etc. Kirjoja, jotka kuulemma olivat hänelle mielenkiintoisia ja tärkeitä aiheiltaan. Tunsin kutistuvani.

Keskustelu polveili kylämuisteluissa ja yht´äkkiä opettajani kysyi, oliko hän mielestäni ollut liian ankara opettaja aikoinaan. Kysyessäni, miten hän tätä epäili, vastaus oli siinä, että minä olin ainoa oppilas, joka tuli häntä tapaamaan…

Ehkä useampi meistä hänen oppilaistaan on olettanut hänen siirtyneen tästä ajasta jo aikoja sitten…ja kuinka moni ylipäätään pitää yhteyttä opettajiinsa?

Mutta, tätä mielen kirkkautta ja ajassa pysymistä yhdistettynä kohtuulliseen terveyteen hartaasti pyydän itsellenikin vanhuuteeni. Ehkä ei ihan hundraa, mutta edes lähelle. Ja kavereille kanssa.

 

Jätä kommentti