Viime päivinä liikkuminen on mennyt lipsahdellen, liukasta tahtoo olla. Keli yllätti jälleen. Niin se yllättää joka vuosi!

Tulipa mieleeni se vanha juttu lumesta, siitä ihan ensimmäisestä alkaen. Kuinka kaunista onkaan ensimmäisten hiutaleiden putoaminen,kun ne  hiljalleen ne saavuttavat maanpinnan. Pitää etsiä kynttilöitä ja puolison kanssa näkyä ihastella. Kaunista on, kuinka odotimmekaan!

Lunta putoilee hieman enemmän ja lapsetkin innostuvat etsimään mäenlaskuvälineitä, pitää jo harjata rappusia, lakaista autotallin oven edustaa. Talvelta se näyttää.

Isäntä menee lumikolan kanssa pihatielle touhuamaan, samaa näyttää naapurikin tekevän. Moikkaillaan puolin ja toisin.

Lunta on tullut  lisää, kolata pitää, että töihin ehtii. Aura-auto ajaa ensimmäistä kierrosta ja kuskikin moikkaa ystävällisesti. Kyllä Suomen talvi on kaunis.

Liukkaalla kelillä anoppi singahtaa istuvilleen ja tyypillisesti laittaa käden alle. Rannehan siinä murtuu ja hän muuttaa kipsin ajaksi muonavahvuuteen. Neuvoo entiseen tapaansa ja puuttuu kaikkeen.

Parin päivän aikana lunta tulee 30 senttiä, naapurikaan ei enää moikkaile yhtä iloisesti. Vien kolalla lunta hänen tonttinsa kulmalle ja hän tuo minulle vastavuoroisesti satsin. Aura-auto ajaa lenkkinsä kahteen kertaan, ensimmäisellä kerralla sisääntulossamme on vain pieni kynnys. Toista kierrosta lapioidaan jo tosissaan. Kuskikaan ei enää tervehdi iloisesti, taisin näyttää sille junttia.

Anoppi se jaksaa opastaa… lunta tulee lisää…voi hemmetti! Työstä on meinannut myöhästyä jo monena aamuna, sivuteillä on auraamatonta taivalta ja renkaat sutii mäessä. Voi helkkari tätä talvea, taidetaan muuttaa Madeiralle…

jotenkin näin se menee!