”Nytpä tahdon olla ma…”

…pienen mökin laittaja.” Käytiinpä asuntomessuilla katsastamassa tilannetta mekin. Suunnitelmissa (ehkä) vielä yksi koitos pytingin laittoon.

Millainen oli tarjonta? Nyt ehkä saavutettavia unelmia, riisutumpia versioita ja kartano. Kartanolle meni parijono, pitäähän se ihme nähdä – tietenkin. Naistenlehdet aikanaan näyttävät sisustusta niille, jotka pois jäivät tältä kierrokselta.

Silti mietin näitä hintoja, varsinkin oman kaupunkimme messujen kohdalla. Ennen vanhaan miljoonataloa mentiin oikein paikanpäälle katsomaan. (silloin meidän ensimmäisen rakennusprojektin aikana, eikä siitäkään ole vielä sataa vuotta.) Nyt mummumarkkaisen hinnoittelun mukaan miljoona pitää maksaa jopa vanhasta 30-luvun talosta, jota myydessä puhutaan ”monien mahdollisuuksien talosta” tai ”remonttitaitoiselle sopivasta”. Tarkoittaa, että toinen samanmoinen summa uppoaa vanhaan pohjaan sukkelasti ja silti omistaa vain sen 30-luvun talon. Varjelkoon talossa aikaisemmin asuneelta tee-se-itse hermannilta. Varsinkin sellaiselta ”itseväitelleeltä” rakennusmieheltä… sitä ei sitten tiedä mitä saa tilatessa.

Katsellessani talojen hintoja ajattelen kauhulla nuorten perheitten taloudellista tilannetta. Joko heillä on valtaisat tulot ja pienet menot muuten tai sitten lasten perintöosaan kuuluu vielä vanhempien talovelkaa. Pystyykö suuren asuntolainan hoitamaan saati sitten elämään mitään muuta elämää kuin maksamaan velkaansa. Entä, jos tulisi takaisin se 70-lukulainen sääntö, että jokaisen pitäisi säästää 30% asunnon hinnasta ennenkuin on asiaa pankkiin lainaneuvotteluihin. Oppisi samalla miettimään miltä se ihan oikeasti tuntuu, kun raha vain vilahtaa tilipäivänä jemmaan.

No, oli siellä asuntomessuilla yhdessä talossa ”aivan karseet kaapinovet ja kylppärin laatat”…kuten eräs tuleva kotiaan suunnitteleva totesi. Talon hinta ei tuntunut yhtään karseelta, maksajaksi tästä nuoresta äidistä ei vielä taida olla, koska rintarepussa keikkui hyvin pieni ihmisen alku. MUTTA: unelmia pitää olla aina!

Jätä kommentti

css.php