Onko kateellisempaa kuin…eli kertauskurssi ravustuksesta

Otanpa vanhan kirjoitukseni esiin, koska aihe on nyt jälleen kerran noussut ajankohtaiseksi. Siis:

 Lähestytään jo seuraavaa suurta tapahtumaa juhannuksen jälkeen, nimittäin rapukestejä. Vaikka siihen onkin kohtuullisesti aikaa, elän edellisvuosien tapahtumien tunnekuohuissa.

Täällä kakkoskotini järvellä on liikenteessä ilmiö jota varastamiseksi kutsutaan. Vuodesta toiseen käydään verkoillakin, mutta auta armias rapuaikaa! Silloin on kyllä valiojoukot liikkeellä! Pyydykset koetaan takuuvarmuudella, jos meidän kalamiehemme joutuu olemaan päivän leipätyössä – eikä näin ollen vahdi lahdella liikkujia. Vuosittainen menetys on ilman muuta yksi tai useampi merta ja viime vuoden huipentuma oli pyydettyjen rapujemme vienti laiturin vierisestä sumpusta. Siinä vaiheessa luonnoltaan tasainen mieheni meinasi päästää suustaan jotain kelvotonta.

Lehdessä oli juttua kalastuslupien tarkistamisesta, mutta missä ovat ne tarkastajat juuri näinä aikoina kun niitä olisi tarvis? Ei sitten missään. Tuntuu turhauttavalta maksaa lupamaksuja ja ostaa suhteellisen arvokkaita mertoja sekä sumppuja vain ruokkiakseen muita ihmisiä. Kyllä ketuttaa.

Tulipa mieleeni juttu isästä ja pojasta katiskoja kokemassa. Isä kehotti poikaa ottamaan edessä olevan katiskan, jolloin poika kysyi, että onkos tää sitten meidän vai? No, onkos siinä kalaa kyseli isä. Ei tässä mitään ole, poika vastasi. Heitä äkkiä pois, ei se sitten olekaan meidän pyydys opasti isäukko poikaansa. Tämä oli sitä hiljaisen tiedon siirtämistä.

Lupia on kuulemma myyty ennätysmäärä näille ”meidän vesillemme”, mutta edelleen huutelen lupien ja merkittömien rapumertojen tarkastajia paikalle. Kohtuullinen pyyntö, sillä jotain pitäisi saada vastineeksi. Nyt ei tule edes ravustamisen iloa, sillä taas on muut käyneet apajilla…

 

 

 

 

 

Jätä kommentti

css.php