Tunteita ja tuoksuja

Sain jälleen elämäni opetuksen: aamulehden luku kahvia juoden voi käydä kohtalokkaaksi! Vetäisin nimittäin pressat henkeeni nähdessäni kuvan Mäntän kuvataideviikon Miesten talosta!! Jesses – ja sama ruotsiksi.

Katsoin kuvaa tarkasti, olen luullut olevani hyvinkin suopea ja ymmärtäväinen ihminen. Tämä sitten on sitä taidetta. Tulipa siinä mieleen erään Sylvi-vainaan huutokauppanurkkaus. Sitä taidetta hän oli luonut jo ennen kuin se taiteeksi tunnistettiinkaan. Sylvi-parka vaan ei siitä apurahoja saanut, kehoitettiin purkamaan kaikki roina pois ja vikkelään. Tämä lehtiartikkelin teos, jossa tunteiden ekologia luo suhteita ajattelun ja ekologian välille toi mieleeni tsunamin jälkitilan. Se, jos mikä herätti tunteita. Taidekuraattori kuitenkin antaa vapautuksen, jokaisella on mahdollisuus omiin tulkintoihin. Kiitos siitä. Minusta se näyttää peräkammarin poikain kesäiseltä ryyppynurkkaukselta ja tulee sellainen tunne, että nyt minua vedetään höplästä tämän taiteen suhteen.

Tämä kulttuuripläjäys saa minut mietteliääksi ja toisaalta hyvin iloiseksi. Mietityttää, onko joku tai jotkut nyt aivan tosissaan liikkeellä. (Keisarin uudet vaatteet!) Se ilo syntyy siitä, että ihminen hievahtaa, lähtee liikkeelle ja puuhastelee jotain. Tuottaa jonkinlaisen koosteen merkittävään tapahtumaan, jota sitten saa jokainen muokata. Mikäs sen lystimpää. Harmillinen juttu se pistävän hajun puuttuminen. Muuten juttu olisi ollut kait autenttinen.No, kaikkea ei voi saada, minäkin haluaisin Pariisiin.

2 kommenttia artikkeliin “Tunteita ja tuoksuja”
  1. avatar Heikki Koskela sanoo:

    Heippa Virpi!
    Mietin joskus sitä samaa, onko kaikki taidetta, mikä on julkisesti esillä.
    -80-luvulla ns. Jumalan Teatterin näyttelijät väänsivät torttuja lavalle ja sitten heittelivät ne yleisön sekaan. En tiedä, saivatko katsojat pääsylippunsa ja pesulalaskunsa teatterilta takaisin, mutta joku raja normien ylittävässä taiteessa pitää olla.
    Helakkaa heinäkuuta t. Hessu K.

  2. avatar Virpi Kukkonen sanoo:

    Kiitos Heikille kommentista!
    Kyllä taide on vaikea aihe – ainakin mitä sen ymmärtämiseen tulee. Vaikeaahan se oli entisaikain taiteilijoillakin. Runoilijoita ei kukaan ymmärtänyt.

    Muistanpa, kun tulin koulusta pikkulikkana kotiin, tohkeissani ja kulttuuria täynnä. Kerroin mummulleni, että ”Aleksis Kivi on sitten meidän kansalliskirjailijamme”… pidemmälle en päässyt, kun maalaismummuni tokaisi siihen: ”hmmm, kuppatautinen hullu”… siinä sitä oli sen aikuista Jumalan Teatteria alakoululaiselle.

    t. Virpi Koo

Jätä kommentti

css.php