Sain jälleen elämäni opetuksen: aamulehden luku kahvia juoden voi käydä kohtalokkaaksi! Vetäisin nimittäin pressat henkeeni nähdessäni kuvan Mäntän kuvataideviikon Miesten talosta!! Jesses – ja sama ruotsiksi.

Katsoin kuvaa tarkasti, olen luullut olevani hyvinkin suopea ja ymmärtäväinen ihminen. Tämä sitten on sitä taidetta. Tulipa siinä mieleen erään Sylvi-vainaan huutokauppanurkkaus. Sitä taidetta hän oli luonut jo ennen kuin se taiteeksi tunnistettiinkaan. Sylvi-parka vaan ei siitä apurahoja saanut, kehoitettiin purkamaan kaikki roina pois ja vikkelään. Tämä lehtiartikkelin teos, jossa tunteiden ekologia luo suhteita ajattelun ja ekologian välille toi mieleeni tsunamin jälkitilan. Se, jos mikä herätti tunteita. Taidekuraattori kuitenkin antaa vapautuksen, jokaisella on mahdollisuus omiin tulkintoihin. Kiitos siitä. Minusta se näyttää peräkammarin poikain kesäiseltä ryyppynurkkaukselta ja tulee sellainen tunne, että nyt minua vedetään höplästä tämän taiteen suhteen.

Tämä kulttuuripläjäys saa minut mietteliääksi ja toisaalta hyvin iloiseksi. Mietityttää, onko joku tai jotkut nyt aivan tosissaan liikkeellä. (Keisarin uudet vaatteet!) Se ilo syntyy siitä, että ihminen hievahtaa, lähtee liikkeelle ja puuhastelee jotain. Tuottaa jonkinlaisen koosteen merkittävään tapahtumaan, jota sitten saa jokainen muokata. Mikäs sen lystimpää. Harmillinen juttu se pistävän hajun puuttuminen. Muuten juttu olisi ollut kait autenttinen.No, kaikkea ei voi saada, minäkin haluaisin Pariisiin.