Tosi tv!
Kuopion ammuskelun toivoisin herättävän senkin ajatuksen, että oppi on mennyt perille. Tällä hetkellä televisiossa ammutaan ihmisiä kuin kärpäsiä ohjelmasta toiseen, väkivaltaa on nähtävillä kaikenmaailman sarjoissa ja ”viihteissä” äijätyyliin sopivina lajeina.
Sitten kun se asia tulee arkipäiväämme todellisena tapahtumana tarvitaankin kriisiapua!! Siis niillekin, joita asia koskettaa vain kaukaa nähtynä. Ymmärrän, että sillä on merkitystä asiaan liittyville henkilöille, mutta onko todella tarkoituksenmukaista kaikille sitä järjestää? Terapiat ovat kalliita ja epäilenpä, että siellä sitten hoidatetaan kaikki muutkin elämän harmit samalla. Muoti-ilmiöksi muuttunut tämäkin kriisiapu…
Se, mitä viihteeksi kutsutaan pelottaakin sitten arkipäivässä- jumankaut, ne kuolee oikeesti!
Hei taas Virpi!
Ihmiset eivät nykyään näe kuolemaa kuin telkussa. Kotona kuoleminen on rikollista puuhaa: se on poliisitutkinnan paikka. Maatiloilla ei enää teurasteta eläimiä, ne kävellytetään ”korkealaitaiseen”. Kuolema on mystifioitu, ja sitten kun sellaisen sattuu näkemään, se on kallonkutistajan paikka.
Mutta toinen asia: onkohan meillä potilaiden tietosuoja vedetty liian tiukaksi. Eikö aseenkantolupia ja mielenterveystietoja voisi seuloa ristiin? Evätäänhän vanhuksilta ajokortteja näön, kuulon tai ymmärryksen takia. Aseita on Suomessa paljon, ja aseenkantajat sairastuvat niinkuin muukin väestö.
Terv. Hessu K.
Huomenta!
Kommentoisin tätä vielä. Tekijä vetoaa mielenterveydellisiin ongelmiinsa teon tehtyään.Selvähän se, niitä voi olla kellä tahansa. Teen itse työtäni psykiatrisella saralla ja voin sanoa, että eipä ne ongelmat ulospäin aina näy- edes hoitajilta. Toisaalta mietin, onko helpompaa vedota mt-ongelmiinsa kuin olla syyntakeellinen. Tuomio on huomattavasti toisenlainen sairaalaympäristössä suoritettuna.
Toisaalta peräänkuulutan hoitotyön osuutta ja vastuullisuutta. Lääkärien vaihtuvuus vaikuttaa osastotyöhön ja jatkosuunnitelmien siirtäminen perusterveydenhuoltoon ei aina ole hoitotyön aatelia.Onko siellä tarpeeksi osaavia ihmisiä, työhönsä sitoutuneita lääkäreitä, onko näille potilaille tarpeeksi aikaa, tunnistetaanko mahdollisesti kaikki apua tarvitsevat???
Omassa työssäni huomaan lääkkeiden ottamatta jättämisen (”ei terve ihminen lääkkeitä tartte”)ongelmien esiintymiseen varteenotetavana vaikuttajana.
Kyllä näistä pitäisi keskustella enemmän ennenkuin taas paukkuu!
t. Virpi
Onhan tuota väkivallan lisääntymistä tullut katseltua noin kolmekymmentä vuotta ihan aitiosta. Se aitio ei ole sohva ja sen edessä oleva televisio, vaan poliisityössä.
Oppeja ammenetaan takuulla myös televisiosta suoraan katukäyttöön. Televisioviihde on nykyään ampumista, ryyppäämistä, turpiin lyöntiä (ilman vammoja) ja muuta, jota ennen pidettiin jopa moraalittomana.
Suurin syy tuntuu olevan välinpitämättömyys ja yhteisöllisyyden puute. Aina kun jotain tapahtuu se on viranomaisten vika ja apuun halutaan viranomaisia. Eikö enää ihmisellä ole itsellään mitään vastuuta?
Ampuma-aselupa on siitä ihmeellinen, että mitään ei tarvitse tehdä sen kerran saatuaan. Ajokorttiin pitää toimittaa lääkärintodistus säännöllisin väliajoin.
Mikään muu instanssi ei näitä asioita voi muuttaa kuin eduskunta lainsäädännöllä. Siksi pitäisikin olla yhteyksissä edusmieheensä siellä ja tuoda esille ajatuksiaan.
En ole koskaan ymmärtänyt lailla säädettyä viranomaisten välistä salassapitoa. Jokainen virkamies tekee omaa työtään virkavastuulla, joten miksei käytetä hyväksi myös toisen ammattitaitoa ja tietoa vielä paremmin. Tulokset takuulla puhuisivat positiivista tulosta.
Terve Ilkka!
Mä en paljon laittaisi painoarvoa tuohon eduskunnan lainsäädäntöön.
En edustajien aktiivisuuteen ”alaspäin” rahvaaseen.
Yhteydenottokiireet vaalikarjaan alkavat vasta seuraavan vaalikampanjan käynnistyttyä.
Brysselin ote tuntuu kehittyvän parempaan suuntaan kurkkudirektiivi-harjoittelun yms jälkeen.
Sieltähän tulee jo nyt yli puolet Suomen lainsäädännöstä.
Vähän viilausta byrokratiaan ja hyviä meppejä Suomen etuja puolustamaan.
Nämä viimeisimmät lainsäädäntö-näytöt eduskunnasta ovat vertaansa vailla verrattuna jopa hämäläiseen hitauteen,
paljon porua, vähän villoja-henkeen.
Montako kuukautta pakerrettiin isolla porukalla, kalliilla liksalla lakia kauppojen sunnuntaiaukiolostakin ja parin tunnin mariginaalista..
Tämäkin laki susi jo syntyessään kaataa pien- ja erikoiskaupat, keskittää hehtaarihalleihin eränkävijät, samoilijat, joilla ei tunnu olevan muuta tekemistä aikaa tappaakseen..
Viranomaisten välinen salassapito tuntuu reviiripelleilyltä, jossa ei toisen ammattitaitoa haluta tunnustaa.
Oletteko käyneet äänestämässä Virpi, Heikki ja Ilkka, jotta saadaan aktiiviset mepit ja EU:sta lakipykälät näihinkin pulmiin?
T. Riitta
Mitään ei saa jos ei yritä. Minä kyllä lähettelen meiliä kansanedustajille. Vastaukset tulee myös ja jopa yksi kirjallinen kysymys valtioneuvostolle – aiheesta puhelinten anonyymit prepaid-kortit. Oikein rikollisten suosimista, kun saa pitää täysin anonyymiä kiroskilla myytävää puhelinnumeroa. No, ministerin vastaus oli aivan sieltä, eikä mitään tapahtunut. Aihe on uudelleen vireillä. Asian viereen meni.
Yksiäkään vaaleja en ole väliin jättänyt ja nytkin on lappu täytetty ja valmiina laskentaan. Onneksi Suomessa vaalien tulosta ei päätetä etukäteen niin jossain päin maailmaa. Siellämmurtauduttiin valtiuon kassakaappiin ja poliisi kysyi: menikö arvokasta, kuten rahaa tai muuta. Ei, vastasi byrokraatti. Vain tulevien vaalien tulokset anastettiin.
Tuon omaan blogiini kirjoittamani idean nimikkeiden muutoksesta laitoin tänään myös kansanedustajalle tiedoksi.
”Valta on kansalla….” Onko?
Hyvä kysymys Ilkka.
Väittävät nämä asiaa tutkineet, että olipa kyse demokratiasta tai diktatuurista, valta on kummassakin harvainvaltaa.
Myönnän, jotta olen myös erittäin aktiivinen meilaamaan Arkadiaankin, jos tuntuu, että tästä on otettava selvää.
Vaan harvat ovat vastaajat.
Yllätyin positiivisesti saadessani vastauksen tältä Hausjärven näyttelijänplantulta.
Hänenstä on ”kasvanut” Arkadiassa aktiivinen, asioista selvää ottava politiikko.
Tämmöttisii lisää joka puolueeseen.
Kiireitään syyttävät,
mie ihimettelen,
siellä on vempeleet, apulaiset, avustaja, jotta jonkinmoinen kuittaus ihan asiapitoisiin kyssäreihin..
ehkä ei tieto-taitoo tai aika venyy äänestäjälle vain vaalitaiston aikaan.
Ei siellä näy kovin tunkua olevan työpaikalla, jos media ei paikalla.
Kait mä saan arvostella eräänsorttisena työnantajana, ko ei noi tulokset kovin hääviä.
Tuo ärrältä ostettava anonyymi prepaid-kortti on ihmetyttänyt minuakin, mihin sellaista tarvitsee normaali kännyn käyttäjä..
Osoitat juuri sellaista aktiviteettia kansalaisena, johon meidän muidenkin pitäisi pyrkiä.
Parhaani yritän.
T. Riitta
Kiitos kommenteistanne,
äänestämään menen, totta mooses! On nimittäin selkärangassa sekin asia. Muori aikoinaan opetti, että turha rypistellä, jollet oo itte tehnyt mitään asioiden hyväks!
Sitten se ongelma vasta alkaakin näkyä… kuka vois olla sellainen, jota aivan aikuistenoikeesti kiinnostaisi ajaa asioita oikealle tolalle. Kuka jaksaisi istua istunnoissa äänestämässä, eikä vain ohimennen kuittaisi itseään sisään ja ulos.
Koin vuosia sitten aivan kummallisen tapauksen, kun valitin sinne Mäelle omista opiskeluihini liittyvistä ongelmista ja…uskokaa tai älkää, mutta silloinen oikeusministeri käänsi asiani opetusministerille ja sieltä porhalsi lankaa pitkin tämän punaposkiselta ja innokkaalta vaikuttava eduskunta-avustaja, joka aivan oikeasti edesauttoi asiani eteneminen oikeaan päätökseen. Tästä muistan aina välillä kiitellä… en tekisi tätä työtäni muuten. Siellä näköjään aina välillä on sellaisia aivan oikealla tavalla työskenteleviä hemmoja.
Mitä sitten itse pystyisin tekemään, jos siellä olisin? Löytyisikö terrierin sisua ja niskavuorimaista suoraselkäisyyttä, näitä ominaisuuksia kun ei saa ärrältä…Miksei sitten löytyisi, jos tehtävässä olisin…
Siitä välittämisestä ja yhteisöllisyydestä voisi vielä pitää yhteistä huolta. Voitais aloittaa vaikka siitä, että AINA käräytetään kaikki rattijuopot pois kuleksimasta.Lainsäädäntömuutoksiin tuntuu olevan todella vähän halukkuutta, edes niitä ehdottelemaan tuolla eduskunnan parissa.
Lämpimin terveisin koulunpäättäjäisissä herkistynyt Virpi