Aina kerta kerran jälkeen paranee…

Se sama kaava nimittäin toistuu! Edellisen laman puitteissa työskentelin nykyisen Liikelaitoksen palkkalistoilla ja muistan hyvin kaikki säästämiseen liittyvät kiemurat. Saimme mm ohjeistuksen leikata liimalaput puoliksi säästön hengessä, tätä teimmekin – sitten sakset hukkuivat kun lehdessä mainittiin huippuhienosta laivaristeilystä, jonne laman uuvuttama johto lähti toipumaan vaikeuksiensa keskeltä.

 Mikään ei ole vuosien varrella siis muuttunut! No, lohdun sanana voi sanoa, että alhaaltahan ei ole kuin yksi suunta – ylöspäin. Tässä tilanteessa kun jaksamme hieman pyöriskellä, kohta olemme taas matkalla kohti parempia aikoja.

Meinasi unohtua kummastelematta se seikka, ettei uuden päiväkotiasian tiimoilta samainen porukka epäillyt voitontuottoa olevan tässä takana – kuten vanhustenhoitolaitosten yksityistämisessä oli pelättävissä. (Laita mainokseen kissan, koiran tai pienen lapsen kuva – aina saat myytyä! Oppi kauppaoppilaitoksen ajoilta)

Sääkin näyttää paranevan, menkää ulos – niin minäkin!

 

Jätä kommentti