Ohutta kumpupilveä…
Kisa on alkanut vihkikirkoista! Tungokseen asti jonotetaan jonkun holviston vihkivuoroja ja suunnitellaan toinen toistaan hörsökkäämpiä häitä. Todella tarkkaan valitaan vihkipappia ja sukkanauhaa… saattaa hääkarkkien tekemiseenkin mennä tunti jos toinen.
Morsiamet juoksevat mekkopuodista toiseen ja sulhanen notkuu kaupan oven pielessä tai kavereiden kanssa muualla. Touhu paisuu ja sika lahdataan.
Häät ovat kauniit ja puitteet uljaat, tietenkin kuukausien puuhastelujen jälkeen. Jälkeenpäin tienvarsilla sydänkyltit harmaantuvat, niitä ei aina jaksa kaasot jälkikäteen käydä keräilemässä. Asiattomille kuuluu kelvanneen muumi-kuviot ennen aikojaan…
Hääjuhlia kirkossa ei voi pitää, ellei kuulu kirkkoon? Ei siis pappi vihki eikä soi Kuulan häämarssi… yli 30000 paria meni viime vuonna naimisiin, ei kait sentään tällä mallilla kaikki. Erojakin tuli suunnilleen puolet edellisestä lukemasta. Arki alkaa muutenkin ja sitten tyylikkäästi käydään netissä erotaankirkosta.fi -sivustoilla. Häät on saatu, nyt voi arki alkaa.Sittenhän sitä voi taas liittyä kirkkoon, kun tulee lasten kastamisen aika…tai mukulien ripille pääsy. Kaipaako kansa todella markkinahumua? Uskoisin vuosien kokemuksella, että kyllä sitä vähemmälläkin tuntee olevansa naimisissa, eikä ainakaan tarvitse jälkikäteen maksella velaksi juhlittuja juttuja.
Mitä tulee kirkkoon kuulumiseen, olin toisenlaisissa tunnelmissa jokin aika sitten. Ystäväni, kirkkoon kuulumaton, lähti paremmille kalavesille aivan yllättäen – ei mikään ikämies. Tilaisuus oli lämminhenkinen ja koskettava. Läsnäolijat vuorollaan muistelivat tätä seurastamme poistunutta, naurettiin – ja haikeuttakin tunnettiin. Minut yllätti se seikka, että se sydänjuuriin saakka uppoava murheellisuus oli tässä tilaisuudessa käsiteltävissä ja yhteinen keskustelu soljui aivan poistuneen ystävän oletetun halun ja muistoista kaivetun toiveen mukaisesti.
Minut aikoinaan rippipappi erotti porukasta koska vanhempani olivat eronneet ja äiti uskaltautui avioon uudelleen – eronneen miehen kanssa. Ilmeisimmin tuo oli minun syytäni, koska minut se pappi sitten poisti niiltä kinkereiltä. No, onneksi oli seurakuntia muitakin lähellä ja äidin riemuksi rippijuhlia sitten pidettiin, puolen vuoden päästä, sitä odotellessa häpeän määrää oli vaikea kestää. Olettekos te muut käyneet kahdesti rippikoulunne? Ei siitä kahdesta kerrasta mitään hyötyä ole ollut, sen voin sanoa.
Moi Virpi!
En tiedä ripistä, mutta äitemuorivainaa kertoi, että oli aika, jolloin synnyttänyt nainen ei voinut mennä kirkkoon ennen kuin lapsi oli kastettu.
Kyllä ajat ovat paljon parantuneet, ja kirkossakin on hyvä olla.
Hyvää toivoen Hessu K.
Olen ollut useissa hautajaisissa H;ki Hietalahlen krematoriossa, sellaisissa ilman pappia ja uskontoa. Ne ovat kaikki aina vainajansa oloisia ja lämminhenkisiä tilaisuuksia.
Leipäpappi on leipäpappi senkin olen huomannut, kaikkein tympein kokemus oli kun vanha kaveri, kirkkoon kuulumaton, haudattiin kirkollisesti, eikä pappi ilmeisesti itse hyväksynyt tilannetta. Hautajaiset oli omaisille ei vainajalle.
Itse en ole rippikoulua kokenut, kirkosta erosin heti kun se oli mahdollista, eli 18v s-päivänä. Avioliiton olen solminut maisraatissa ja se on kestänyt pian 30 vuotta. Lapsiani en ole kirkkoon liittänyt, eikä he ole itse rippikouluun halunneet. Prometeus-leirit on kuulema kivenpia. Koulussa ovat olleet et-opetuksessa. Ihan normaaleja heistä on tullut. Tuntuu vain ettei kaikki sitä hyväksy ja kestä. Saa siitä sitten vaimo työssään kärsiä. Suvaitsevaisuus ja uskovaisuus, mahtuvatko samaan persoonaan!