Pahinta, mitä tiedän…
Ollessani pikkulikka, pahinta mitä tiesin oli naapurin Jaska. Iso pojan köriläs, joka kyttäsi myymäläauto-ostoksiani himoiten. Heppu kyttäsi sireenipuskassa ja hyökkäsi pystykorvaa sukkelammin kimppuuni. Opin tunkemaan kaikki kymmenen purkkaa yht´aikaa suuhun ja olin pelastettu!
Murkkuikäisenä (joka ei silloin vielä ollut tunnistettu lajinsa) pahinta oli tietenkin tyhmät vaatteet, sukulaiset ja asuinpaikka. Jotain muutakin vielä oli, mutta olen unohtanut.
Nuorena aikuisena pahinta lajia oli lihominen, hyi olkoon! No, itse en silloin lihonut, vaikka olin vakuuttunut läskieni määrästä.
Aikuisena ajattelin, että pahinta mitä tiedän on vaihdella työpaikkaa jatkuvasti. Nyt olen sitä jonkun kerran tehnyt, eikä se sittenkään ollut pahinta mitä tiedän.
Ajattelin myös, että pahinta voisi olla sairastuminen johonkin vakavaan sairauteen. Sairastuinkin, mutta se ei ollutkaan pahinta mitä tiedän. Kummallisesti siitä pahimmastakin nousee positiivisia kokemuksia.
Pahinta mitä tiedän, on se, että hylätään tilanteissa, joissa korostuu ystävän tuki ja elämänsyrjään haku. Eikä sekään sitten ollut pahinta mitä tiedän, opinhan huomaamaan niiden todellisten ystävien määrän, jotka kestävät välillä vajavaista kaveria!
Pahinta mitä nyt tiedän, on se, ettei kukaan kommentoi tätä.
En voi olla kommentoimatta. Ihminen luulee paljon, nuorena on eri luulot kuin vanhana, mutta aina on. Kun paha paikka tulee, kuvittelee, että jollain on vielä pahemmin – ja selviää. Pahinta mitä tiedän -leikki on aika paha, ellei se ole vain ohuenohut ajatusleikki. Miksi ajattelisi pahinta, kun se nollaa elämän, miksei ajattelisi parasta mitä tiedän, kun optimismin siivet kantavat korkealle, kauas ja lujaa.
Vielä: Kiitos kun aloitit purkkapojilla. Minun ja siskoni elämässä ne olivat harmaan mökin isot kollit, jotka yrittivät panna siskon kiipeämään puuhun jalat edellä ekä voinut kuin vierestä katsella ja äitille kertoa. Alle kouluikäisenä. Muistikuva on hämmentävä, ainutkertainen.
Hei Sinä! Pahinta saattaa olla , että kommentoin! Ei sentään. Parasta oli aihe. Parasta oli kertomuksesi tyyli. Parasta oli sen tuoreus , uusi idea ja aitous. Parasta oli ,että tuotit minulle miellyttävän lukuhetken ja hyvän mielen. Sain sen sentään sanottua. Ystävällistä viikonloppua toivotellen, Hannu