Isovanhemmuuden koitaessa  osui silmiini julkkishaastattelujen myötä maininnat ”mummius muutti elämäni”, ”aloin ajatella asioita toisella tavalla” ja jopa ”minusta tulee kaveri tuolle kakaralle”.

Mietinpä, miten tämä asia nyt elämääni muuttaisi – ja muuttipa todella. Miespuolinen isovanhempi vakuutti, ettei lapsenlapsi muuta mitenkään meidän elämäämme, lapsihan syntyy toiseen perheeseen. Kuinka ollakaan, yllätin tämän ukkihenkilön konttimasta hitaasti sulkeutuvaa ympyrää kravatti lattiaa hipoen prinsessan perässä. Edes työpaikan pikkujoulut eivät ole saaneet häntä moisiin suorituksiin. Niin, ettei mikään muuttuisi?

Mikä siinä isovanhemmuudessa sitten on erityisen palkitsevaa?Lapsenlapsien odotuksesta jännittyneet ilmeet – ”tehtäiskös kuralöllöä!”  tai ”Tu pian kattoon tätä hirrrveetä ötökkää!” Todentotta, ötökkä näyttääkin aika hirveeltä, enpä ole kiinnittänyt siihen ennen huomiotani…Maailma on niin tässä ja nyt, ei siinä niin kummallisia juttuja sitten tarvitakaan.

Onneksi taivaan isä on siunannut meitä isovanhempia polviparilla, on kumpaisellekin mukulalle omansa. Saavat siinä sitten kuunnella hienoja seikkailukertomuksia miesten kesäkokouksista, talkoo- ja peli-illoista sekä mummin ja ukin syksyisistä ruskaretkivaelluksista, vai mitä ne nyt sitten olivat. Englantia minun täytyy sitten opiskella ihan itse – kuulemma – ”emmä voi sulle aina mukaan lähteä, kun tarttee olla kotonakin joskus”. Se siitä nuoresta tulkista sitten.